Tupla kolmonen.

Aito Tour de Ski on vielä täysissä tohinoissa, mutta Tour de Savo on jo ohi. Savon mäelle ei lopulta tainnut kavuta naisten sarjassa kuin yksi hiihtäjä, Lapin Tepa. Muut tyytyivät sulattelemaan kinkkua vähemmillä kisoilla ja kenties latautuvat jo kohta ovelle kolkuttavaan SM -kisaviikonloppuun. Odotuksista poiketen oli siis Savon nelipäiväisellä Tourilla kovin vähäinen osanotto. (Vaikka yksittäiset kisat kyllä houkuttelivatkin hiihtäjiä ympäri Savoa.)

Minä hiihdin Savossa kaksi kisaa, kuten alla jo aavistelinkin. Perjantain sprintin vapaalla ja perinteisen kympin sunnuntaina. Kahdesti kolmanneksi. Voittaja paineli molemmissa kisoissa omaa kyytiään, sen sijaan muut sijat olivat inhimillisesti jaossa.

Perjantai: Tapaninpäivän sprintti houkutteli jo mc pisteitäkin ko. lajissa saavuttaneen Mari Laukkasen näyttämään, kuinka tänä vuonna suksi luistaa. Mari oli saapunut amppiksen maailman cupista kotikonnuilleen, Enoon viettämään joulua ja tytön pyssy oli kuuleman mukaan joulutauolla Kuusjärven pohjassa.. liekkö latailee oikeita ohjuksia tuleviin koitoksiin! Mari näytti jo aika-ajoissa kovan kuntonsa ja vei finaalin suvereenisti. Oma hiihtoni lämpeni finaaliin ja sanoisinko, että kohtuullinen eka sprintti tälle vuodelle. Välilevy ei oireillut ollenkaan, joten syksyn pilates on tehnyt tehtävänsä!

Sunnuntai: Sonkajärvelle pamahti kunnon pakkanen sääennusteesta poiketen (-11,5 celsiusta tuntuu melko kireältä tottumattoman koivissa), mikä aiheutti "hieman jännitystä" suksien voiteluun. Isähän oli jo edellisenä iltana pistänyt Karhut kisakuntoon ja jäi kotiin viettämään lomapäivää -kelinhän piti olla selvä. Noh, onneksi suksiin saatiin ennen lähtölaukausta hyvä pito (ensimmäiset liisterit yllätysyllätys pamahti umpijäähän)! Kiitos Jannelle, joka tarttui purkkiin ja hoiti voitelun minun ollessani sen verran kyvytön hermoillessani tulevaa kisaa.. Yhteislähtökisan voitti  reilusti Kerttu Niskanen, jolle minä jäin himppusen reilun minuutin. Kuitenkin huikean loppurimpuilun ansiosta saavutin puolessa välissa karkuun päässyttä Anne Kyllöstä, mutta matka oli 11 sekunttia liian lyhyt... 

Hyvät kisa ja nousu kunto.

Nyt vaihdetaan vuotta Hämeenlinnassa ja lauantaina paukku pamahtaa Scandinavia cupissa Keuruulla. Loppiaisena maakuntaviesti ja sitten onkin vuorossa Jämin SM-kisat!

Menestyksellistä uutta vuotta kaikille!

Talven valkohiutaleet...

Mukavaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009!

Kisakausi on avattu. 20.12. Iisalmen kansallisissa oli varsin mukavasti hiihtäjiä. 10 kilometrin kisa hiihdettiin 4x 2,5 km tykkibaanalla. Latu sai kiitosta, varsinkin katsoessa ladun sivussa ollutta lumen vähyyttä! Hyvin oli siis järjestävä seura hoitanut homman kotiin. Jopa Kontiolahden hilelatu saattaisi (jonain päivänä) jäädä kakkoseksi kuntonsa puolesta...

Itse kisa meni niin, kuin ensimmäiset kisat yleensä. Ei hyvä, ei huono. Kärkeen, Elina Löytynojalle, jäi melkein puoli päivää, muttei ko. baanalle lähdettykään mittaamaan aikaeroja, saati kuntoaan muihin verraten. Sijoitus 4. Jos jotakuta tulokset enempi kiinnostaa, etsiköön netistä ne käsiinsä. Omat tietoni ovat yllä, enempää en vaivautunut tuloslistaa analysoimaan. Sen sijaan omaa suoritusta on pieni yläkoppa pyörittänyt ympäri kuin vanha, kunnon pesukone. Mitä jäi käteen? Ainakin se, mitä lähdettiin hakemaan. Eli kova harjoitus, jossa on rentous mukana (maan kuuluna happourheilijana). Ja siinähän onnistuttiin; potkut rentoutui ja liulla oli jo ihan hyvästi mittaa, vaikka alkuräpiköintiä onkin. Joten silloin kai kuuluu olla tyytyväinen. Eiköhän oikea rytmi löydy sitten kisojen myötä.

Seuraava startti onkin jo huomenna, tapaninpäivänä Kuopiossa. Puijolla aloitetaan uuden Tour de Savo -kisasarjan ensimmäinen osakilpailu: sprintti vapaalla. Itse hiihdän kyseisestä neljän kilpailun sarjasta ensimmäisen ja kolmannen päivän (3. yhteislähtö 5 km perinteinen, Sonkajärvi). 

Ja sitten sukuloinnin kautta Hämeenlinnaan äidin tykö uudeksi vuodeksi.

12.12.2008 klo 16:40

Kuunteleppa Pohjois-Karjalan radioa huomenna klo 16:40, jos satut olemaan radion ääressä. Olen siellä viikon urheilijavieraana.

Kauden avaus siirtyy viikolla

Lumileiri Oloksella marraskuun puolessa välin sujui hyvin. Olosuhteet olivat mainiot ja huolto pelasi (suuri kiitos heille!). Harjoitukset sujuivat kirjavan ulkomaalaisjoukon seassa, sillä me kotimaalaiset hiihtäjät olimme suorastaan vähemmistö. Loppu viikosta aamupalalla olikin erikoista, kun kuuli jonkun sinne kisoihin tulleen puhuvan suomea! 

Oheinen kuva onkin Olokselta. Minun pakkasaamun perinteisen lenkiltä.

Lumileiriltä toipumisen jälkeen aloitin kotiharjoittelun mielessäni koko ajan lähestyvä kisakausi. Myös koulunpenkillä istumista riitti, leiriviikon takia tulleet rästihommat painoivat niskassa.

Kunnes tuli
7.12. sunnuntai, tuo epäonnen päivä. Aamulla hiihdin Kontiolahdella onnistuneesti kovan tehotreenin ja fiilis oli hyvä. Illalla sitten lähdin lyhyttä verryttelyä tekemään. Kovin pitkälle en ehtinyt juosta, kun lenkkarit tarttuivat täysin yllättäen toisiinsa kiinni --ja lensin suoraan oikea polvi edellä jäiselle tielle. Armoton kipu iski koko oikeaan jalkaan. Onneksi en ollut ehtinyt sen pidemmälle, niin pystyin omin avuin linkkaamaan kotiin. Kipu polvessa vaati jäitä koko illan. Kävelemisestä ei tullut mitään. Hysteerisenä ulisin puhelimitse koutsille sitä huonon tuurin määrää. Vaikka täytyisi ilmeisesti vain opetella solmimaan lenkkareiden nauhat.

Alkuviikosta pääsin rtg-kuvaan ja polvesta ei onneksi löytynyt vammaa. Luukalvon alle oli tullut verenpurkauma, jonka takia polvi oli ja tulisi olemaan pirullisen kipeä. Lääkärin kanssa päätimme katsoa torstaihin asti, antaako kipu yhtään saumaa avata kisakautta Lapinlahdella suunnitelmien mukaan. 

Tänään torstaina hiihdin siis ensimmäistä kertaa sunnuntain jälkeen. (Onttolan juoksumatto oli loistojuttu tähän asti. Ainut asia, mitä kipeällä polvella kärsi ekat päivät tehdä, oli kävellä matolla ylämäkikulmaa.) Hiihtämään kykeni, muttei riittävän hyvin, että Lapinlahdelle olisi järkeä lähteä sprinttaamaan. Polvi aristi ylämäkeä ja kurvihiihtoa, mikä ei mahdollista tasapainoista hiihtämistä. Sprintti olisi liian rajua ja saattaisi vaarantaa koko loppu kauden.

Niinpä nyt vain jäitä hattuun ja malttia vielä viikko. Avataan kisakausi sitten Iisalmessa ensi viikolla.

Lenkkarin nauhat umpisolmulle ja mieli kirkkaana etiäpäin.

Olipa kerran Peruspäivä

Sängystä ylös kömpiminen viimeistään kahdeksaan mennessä (unirytmi on vinksahtanut niin, että harvana aamuna on nukuttanut enää kuuden jälkeen, eihän se sinänsä huono asia ole!)

Yhdeksältä treenaamaan. Rullapertsaa ja peekooykköstä puoltoistatuntii, perinteisesti. Pienellä jiikoo verryttelyllä kenties(?).

Pikasuihku ja hävettävän usein matka jatkuu hiukset märkänä. Lounasta (klo 11) joko pikana kotosalla tai yliopiston ruokalassa(kyllä, sielläkin on päällä säästöliekki ja siispä saamme ruuaksi kinkkurisottoa herne-maissi-paprikalla entisen broilerinrinnan sijaan.. -tosin ei käy valittaminen, kun lisukkeineen hinta on hitusen reilu pari euroa!)

Perus pari-neljätuntinen takamuksen puudutus luentosalissa kahdensadan muun kanssakärsijän seurana. Fillarilla takaisin kotiin (goretexia saa kiittää).

Välkkäripalaa ja toinen treeni kutsuu.

Suihkun jälkeen kello onkin jotain haitarilla kuudesta kahdeksaan. Murua rinnan alle päivälliseksi. Jos (ja KUN energiaa on oltava) täytyy tarttua tilaston ihastuttaviin demolaskuihin (jonka eka välitentti on muuten edessä ensi viikolla).

Unimatti heittää hiukkasia yhdeksän jälkeen, kiitos aikaisten herätysten. Siinä hujahti yksi päivä ja yksi viikko, jos toinenkin.

Tulevaa..

Vielä ensi viikko kotona ennen lappiin lähtöä. Harjoittelua ja ikävän paljon koulua, joskus sitä on käytävä. Kaamos väsyttää, täytyy syödä mummon tyrnimarjoja. 

Ja uudet sukset tulee ensi viikolla!! 

Ja kisakausi alkanee joulukuun puolessa välin Lapinlahden sprintillä. Jepjep.

Dj Orkidea - Metaverse

Täytyi oikein kalenterista tarkistaa, mitä viime viikot ovat pitäneet sisällään.

Kotiharjoittelua. (Kotonakin on taas ihan toista treenailla, kun tulee reissusta takaisin. Mahtavaa, kun ei tarvitse asua kassissa. Kassi-elämä on koko urheilun nurjapuoli!)

Kolin rinteitä. (Sekä rullilla, että tossuilla. Miksei siellä tule käytyä useamminkin?!) 

Hengitysharjoituksia. (Happi helpottaa urheilusuorituksia ;) )

Opiskelua. (Viime kevään kriisistä oppineena on kaikin puolin helpompi fiilis, kun niitä opintoja suoriutuu tasaseen tahtiin.)

Pilatesta. (Suosittelen! Varsinkin selkäongelmaisille.)

Syysflunssan.

Pakkasöitä. (TALVI TULEE!!!)

Ja kaikkea siltä ja väliltä.

Yliopistolla puuhailu on vienyt ajatuksia mukavasti välillä täysin muihin juttuihin. Se on rentouttavaa. Leiriä Vuokatin suuntaan suunnittelen. Tosin voi olla, että teen sen tehokkaamman jakson (ennen lumileiri) täällä Joensuussakin. 

Kontiolahden hilelatu avataan lähipäivinä, joten lumelle päästään pian. Huippua! Saa nähdä ehditäänkö peräti kolme kuukautta rinkiä kiertämään vai soisiko pakkasherra lunta aiemmin muuallekin. Ladulla törmäillään!

Aurinko on kingi

Kuinka monesti pitää treenatessa kastua, että pinna palaa? Kuka kestää kenkiä upottavaa mutaa, ainaista sadetta ja radalle liiskautuneita etanoita, kastematoja ja hiiriä?

Kuinka paljon täytyy todella sataa vettä, että EI TULE mennä lenkille? Todella paljon ilmeisesti. Se on jo jotain, kun ylämäessä asfaltin pinnalla on niin paljon vettä, että suksi sukeltaa sisään. Kivaa uida suksien kanssa. En minä ainakaan ole moista ennen kokenut. Huh. Se siitä avautumisesta.

Aurinko varma Otepää on siis taas osoittanut sateisen puolensa. Aika monta päivää meni, ettei säästynyt kuivana yhdestäkään harjoituksesta. Ai, onko urheilu Säästä ..mistä? ..Päästä kiinni? No todettakoon, että on se kuitenkin motivoivampaa reenailla täällä vesisateessa kuin Suomessa vesisateessa. Täällä sentään näkee muita ihmisiä suksien päällä toisin kuin niin monena kertana Pärnävaaralla tänä kesänä.

Leiri on sujunut suunnitellusti. Treeni kulkee ja kroppa pelittää, mikä sen mukavampaa. Aamutreenissä vähän tuottavampaa ja iltapäivällä palauttavaa, keskimääräisesti. Kaksi kolmesta kovemmasta pääharjoituksesta on onnistuneesti takana. Tiistaina vielä kerran kovempaa suksilla ylämäkeen.
Vetolaite on saanut oman osansa ja apotekinmäki.

Väsymyskäyrä alkaa nousta loppua kohti korkeaksi, kuten kuuluukin. Mistä sen huomaa? Siitä, että ruokalan rappuset pitenee päivä päivältä! Onneksi tänään oli se ensimmäinen poutainen päivä (kuten kuvasta voi tarkkaavainen huomata). Auringon voimalla viimeiset rypistykset ennen kotimatkaa!

Otepää odottaa

Otepään 12 päivän leiri on taas edessä, jihuu! Lauantaina lautta Helsingistä Tallinnaan ja siitä autolla parisen sataa kilometriä alaspäin. Ja leiri rullahiihdon paratiisissa voi alkaa.

Heinäkuinen Viron Otepään leiri (samoilla elementeillä) onnistui vallan hyvin. Niinpä olen valoisin mielin lähdössä uudestaan sinne tekemään onnistunutta harjoittelujaksoa. Hiihtäminen siellä on vaan tehokkaampaa kuin missään Suomessa. Rullarataa ei voi kehua tarpeeksi: se on pitkä (melkein 8 kilometriseksi kehuvat), pitkillä nousuilla varustettu ja kunnollisilla alamäki kallistuksilla eli siis kerrassaan mainio! Hiihtoa kyseisessä paikassa kannattaakin harrastaa ja sitä lienee luvassa PALJON! Ehkä jopa vapaan rullatkin lähtee mukaan tällä kertaa (viime leiri oli pelkkää perinteistä).

Otepään leirien välissä oli viiden päivän Vuokatin leiri, joten liian kauaa ei ole kerralla ehtinyt kotona märehtiä.
Moottoritie on kuuma.

ps. Kannustetaanhan JoMa mitalipeleihin!!

TAHKO 27.-29.6.2008

Vuoden 2008 Tahko MTB keräsi jälleen valtavan määrän maastopyöräilijöitä ja heidän perheitään yhteen. Tapahtuma järjestettiin nyt kymmenettä kertaa ja varsin hienossa säässä. Aurinko lämmitti viikonlopun huoltojoukkoja ja laittoi kilpailijoiden hien virtaamaan.

Itse kuuluin, vielä tänä vuonna, huoltojoukkoihin. Tosin hiki se minullakin virtasi. Koutsilta ei tullut lisenssiä ajaa kilpaa tällä kertaa, sitä vastoin juoksin Tahkon rinteitä sauvojen kanssa ylös ja alas. Ja täytyy kehaista, että tein yhden onnistuneimmista treeneistä aikoihin juuri noilla rinteillä. Toukokuinen mattotesti kertoi silloin hengityslihasten olevan liian heikot kunnolliseen työskentelyyn, joten Tahkolla toteutettiin todellinen puhallusharjoitus. Voisiko kuvitella, että jalat liikkuu hiukka helpommin, kun tajuaa hengittää?? -Elämä on täynnä pieniä oivalluksia...

Meidän perheen kilpailija teki maastossa kovan suorituksen. Janne oli 55., kun mukana oli 860 ajajaa.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Juhannus oli sukukeskeinen ja mukava. Tosin itse aattona ohjelmassa oli kahden harjoituksen päivä, joten tekemistä ei tarvinnut keksimällä keksiä aikansa kuluksi.

Perinteinen aaton futismatsi päättyi 9-3 alle kolmekybäiset-teamille! Taisinpa huitaista yhden heinäseipäiden välistä..

Ruumis ajettu harjoitustilaan takaisin.

ps. Nielu oli kaksi viikkoa vielä kipeämpi kuin ikinä kuvitella osaa. Lääkkeiden vaikutuksesta ensimmäinen viikko meni aika vallitsevasti unessa (tai houreessa). Onneksi ohi nyt.

5+4,5

Uudet lenkkarit tilaukseen.

Loisto viikko! Huippua treenailla niin, että viikon päätteeksi on rättipoikkiväsynyt. Viikon kruunuksi la-su treenit: lauantaina 5 tuntinen (kiitos Mäkäräisen Kaepalle totaalisen aivokuoleman estämisestä ja lenkkiseurasta) ja sunnuntaina jouduin tyytymään4,5 tunnin harjoitukseen. Pitempään ei vain enää jaksanut. :) Äärirajoille hakeuduttu ja sitten siimaa.

Onneksi asiat kerrankin menee suunnitelmien mukaan. Ehjää harjoittelua, terve uupumus niskassa ja olen säilynyt jopa terveänä leikkauspäivään asti (..tai yksi yö jäljellä, koputetaan puita..). Huomenaamuna se koittaa. Nieluremppa käyntiin vain ja hyvillä mielin (pakollista) kahta lepoviikkoa viettämään jäätelön kera.

Sääennuste 2.6. alkaen: taukoamatonta sadetta

Pari ehjää (ja voisinko sanoa) onnistunutta treeniviikkoa nyt takanapäin. Hieno fiilis, nautitaan siitä.
Torstaina käväisin Kunto Hovin matolla toteamassa tilanteita. Antaa pyöriä vaan.
Rajalesken päivät loppuivat tänään. Elämä helpottaa.
Yliopistoltakin plopsahteli muutama piste tilille! Tuntuu mukavalle.

Loistava päivä siis kertoa, että kesäkuussa muuten sataa vettä ja paljon (täytyy sataa)!
...2.6. Tiinan nielurisaleikkaus, lukee kalenterissa. Ja turhat flunssat sen jälkeen toivottavasti menneisyyttä. Siinä täytynee sitten muutama päivä katsella ulos viltin alta ja imeskellä jääpaloja. Mutta koitan vakuutella itselleni, että muutama päivä nyt voi pelastaa monta viikkoa tulevaisuudessa. Suuressa kiitollisuuden velassa olen mukavalle sairaalatädille, joka mahdollisti leikkauksen kolmen viikon varoitusajalla. Huhuja kuulunut, että voi kestää joskus hitusen kauemminkin ko. jonotus.

Täytyy tunnustaa, että ihmeen säikky minusta on tullut, kun nyt jo jänskään tuota leikkausta.
Viimeistä viikkoa viedään. Kulutettakoon lenkkarinpohjat pois!

SUOMEN KORKEINTA TAVOITELLESSA

22.-27.4.2008

Maailma, jonka olemassaoloa et tiedä näkemättä sitä. Paikka, joka tarjoaa elämyksensä samalla ensikertalaiselle ja erämaiden konkarille. Maasto, joka haastaa niin urheilijan kuin harvakseltaan hiihtävän. Sääherra, joka näyttää kaiken, minkä suinkin osaa.

Auton parkkeerattuamme Kilpisjärven Luontotalon kupeeseen ja tavarat pakattuamme (kahteen ahkioon ja kahteen rinkkaan) meidän neljä henkinen porukkamme suuntasi tunturisuksensa kohti pohjoista. Ensimmäisen päivän illan tunteina liikuimme ensin kalottireittiä pitkin, mutta lopulta suunnistaen rajan yli Norjan puolen erämaahan. Leiriydyimme Sádgejávrin tienoille telttaan. Kasvillisuus (puut) olivat jääneet taakse kuin myös muut ihmiset. Jäljellä oli vain taivasta ja lunta, mitä kyllä riitti. Vessapoteron prototyypin kaivaukset ilmiantoivat lumen syvyyden: yli 2,5m! Eikä muuten ehtinyt sulaa pois reissun aikana.

Elämäni ensimmäinen yö erämaassa teltassa. Ei ollut helpoimmat mahdolliset olosuhteet aloittaa ko. harrastussa, joku voisi tuumia. Niinpä itse viluGissa koitti sinnikkäästi sukeltaa untuvavuoraukseni sisään. Kokonaisuutena hieno elämys tuo yö ja aurinko herättelikin meidät uuden päivän matkantekoon.

Seuraavan kolmen päivän sisällä sään vaihtelut olivat hurjat. Sitä ei ensin ymmärrä, kuinka keli pystyy muuttumaan hetkessä. Lähes helteisestä auringon paisteesta hirmuiseen tuuleen ja lopulta näkyvyyden katoamiseen. Sääukkoa oppi kunnolla kunnioittamaan vasta tuulen yltyessä hirmuiseksi puuttomassa tunturissa. Lunta sataa vaakatasossa ja tuuleen voi lähes nojata: ällistyttäviä hetkiä ensikertalaiselle.

Kyseiset kolme päivää kulkivat Norjasta tunturieden yli ja välistä Suomeen. Hiihdimme Pihtsusjärvelle ja Haltin huipun kautta itään. Suomen korkeuden valloitimme tuulimyrskyn jälkeisessä lumisateessa. Näkyvyys huonoimmillaan 30m (kalottireitin kepiltä kepille) ja hyvän takin hupun ominaisuudet olivat luksusta. Kiitos perhe Eskolalle laskettelulasien lainasta!

Pientä välikuolemaväsymystä oli porukassa jo kolmessa päivässä havaittavissa. (Kaksi yötä autiotuvan lämmössä taisivat olla elämääkin suurempi asia joukon ainoalle naiselle.) Eipä se ihme, nousua oli tullut Kilpisjärven ~500 metristä sinne 1328 metrisen tömpäreen päälle ja kuorma ollut kohtuullisen painava ruuan määrän ollessa vielä suuri. Kokonaisnousun kertymähän ei suinkaan ole yllä olevan metrihaitarin välissä, sillä Norjan puolelta keräämällä kerätyt nousumetrit tuntuivat vetojuhtien jaloissa (ja yllättävää kyllä vatsalihaksissa!).

Neljännen aurinkoisen hiihtopäivän iltana pääsimme viimein kaivamaan poikien niin paljon odottamaa lumiluola-projektia. Löysin itsestäni jotain ennennäkemätöntä: jostain ihmeestä kehitin ahtaanpaikankammo-tukehdun lumiluolaan-jään lumen alle-kompleksin. Liekö väsymys vai mikä, mutta täysi työ oli saada itsensä lopulta ryömimään onkaloa pitkin valmiiseen luolaan. Ja TADAA: en kuollut siihen paikkaan. Kaiken lisäksi se oli himputin hieno! Pojat olivat reilun kolmen tunnin aherruksella luoneet Nobelin arvoisen teoksen. (itse olin siirtynyt ensimmäisen puolen tunnin jälkeen vaativiin työnjohtotehtäviin kouluttamaan pikkumiehiä yläkoppani sisällä..) Edellisistä päivistä oppineena sain vilunväreetkin pysymään poissa ja nukuin luolassamme lähes reissu parhaat unet.

Onneksi aurinko paistoi seuraavanakin aamuna ja saimme pakkasyön (-15 astetta) kovettamat märät lumenkaivauskamat sulaneeksi. Ilmeisesti lumenalaisen yön kovettamalla porukalla oli kaiho tupaan yöksi: viidentenä päivänä liikkeellä olimme 11 tuntia Termisjärven autiotuvalle! Miten sen aina unohtaakaan, kuinka hienolta tuntuu väsymys, kun ei enää jaksa hiihtää metriä pidemmälle. Väsymyksen suuruudesta kertonee näkemäni viidakkokäärme kuningas BOA, jonka paikansin lumen seasta luikertelemasta.

Viimeinen päivä oli lyhyt huitaisu takaisin autolle. Tosin ensimmäistä kertaa kuuteen päivään tunnit tuntuivat pitkiltä tunneilta. Ajantaju oli tullut takaisin.

Hieno reissu rauhoittua ja unohtaa kaikki muu. Saldona 6 päivää ja 37 tuntia hiihtoa.

Kiitos Salmen veljeksille, Petterille ja matkanjohtaja Matille matkaseurasta. Kiitos Janne!

KAUDEN VAIHTAJAISET

Talvi 2008 on takana monine käänteineen. Muutama positiivinen hiutale näkyi, mutta talvi kaikkinensa meni kyllä miinuksen puolelle. Osasyitä löytyy, mutta tammikuinen autokolari tuhosi lopulta kisakauden täysin. Pettymys oli valtava. Sitä täytyikin sitten yksikseen käännellä pienessä mielessään kuukauden jos toisen ajan.
Täytyy katsoa valoon, vaikka koko kasvoja peittävän pleksin läpi. Joten talvea sen enempää nyt sorkkimatta, olenpahan taas henkisesti ehkä hitusen isompi.

Positiivisemmasta vinkkelistä täytynee talvea myös muistaa. Tulipahan kuormaan kohtuullinen treenitalvi. Pystyin treenaamaan lähes harjoittelukauden määriä, kun kilpailut olivat lääkärinmääräyksellä kiellettyjä. Ja siitä oli helppo jatkaa (nyt jo) kuluvalle harjoituskaudelle.

Kauden vaihtajaiset suksittiin käsivarren tunturiston hiljaisuudessa. Upea reissu, jota suosittelisin ihan jokaiselle. Haltin valloituksesta oma juttu ihan erillisenä seuraavaksi tuloillaan.

Tulevaa kautta odotan kovasti ja tulevaisuudelta tahdon enemmän. Usko omaan tekemiseen on kova. Vihdoin käsillä on sellaiset palikat, joilla uusi Noljakan tasavallan isoin kukkulakin rakentuisi.
Viimeisiä antibioottitabuja nielurisatulehdukseen nieleskellen ja neljän seinän sisällä stepaten odotan treenaamaan pääsemistä! Kuka kahlitsisi tuon herra motivaation vielä kaltereidensa taakse?

Kiitos vielä kaikille tukijoilleni kaudesta 2007-08! Ja ennen kaikkea sydämellinen kiitos teille, jotka seisotte rinnallani vielä vaikean vuoden jälkeenkin!

Kuoriutunut

Heip!

Tämän blogin syntyminen olkoon kunnianosoitus kaikille niille sukulaisilleni, ystävilleni ja jokaiselle, joka vähänkin on kokenut vääryyttä puutteellisen aikani ja yhteydenpitoni vuoksi!
-Kyllä minä teistä vieläkin välitän!

Mutta suurin Selitys, miksi kirjoittaisin yhtään mitään, on muiden kuin sukulaisten niskoilla.. Tuokoon tämä blogi tietoa urheilustani ja sen vaiheista niille, ketä se eniten kiinnostaa.


Missä milloinkin menen, mitä kulloinkin tekemässä, millaiset silloinkin mielessä.