Sääennuste 2.6. alkaen: taukoamatonta sadetta

Pari ehjää (ja voisinko sanoa) onnistunutta treeniviikkoa nyt takanapäin. Hieno fiilis, nautitaan siitä.
Torstaina käväisin Kunto Hovin matolla toteamassa tilanteita. Antaa pyöriä vaan.
Rajalesken päivät loppuivat tänään. Elämä helpottaa.
Yliopistoltakin plopsahteli muutama piste tilille! Tuntuu mukavalle.

Loistava päivä siis kertoa, että kesäkuussa muuten sataa vettä ja paljon (täytyy sataa)!
...2.6. Tiinan nielurisaleikkaus, lukee kalenterissa. Ja turhat flunssat sen jälkeen toivottavasti menneisyyttä. Siinä täytynee sitten muutama päivä katsella ulos viltin alta ja imeskellä jääpaloja. Mutta koitan vakuutella itselleni, että muutama päivä nyt voi pelastaa monta viikkoa tulevaisuudessa. Suuressa kiitollisuuden velassa olen mukavalle sairaalatädille, joka mahdollisti leikkauksen kolmen viikon varoitusajalla. Huhuja kuulunut, että voi kestää joskus hitusen kauemminkin ko. jonotus.

Täytyy tunnustaa, että ihmeen säikky minusta on tullut, kun nyt jo jänskään tuota leikkausta.
Viimeistä viikkoa viedään. Kulutettakoon lenkkarinpohjat pois!

SUOMEN KORKEINTA TAVOITELLESSA

22.-27.4.2008

Maailma, jonka olemassaoloa et tiedä näkemättä sitä. Paikka, joka tarjoaa elämyksensä samalla ensikertalaiselle ja erämaiden konkarille. Maasto, joka haastaa niin urheilijan kuin harvakseltaan hiihtävän. Sääherra, joka näyttää kaiken, minkä suinkin osaa.

Auton parkkeerattuamme Kilpisjärven Luontotalon kupeeseen ja tavarat pakattuamme (kahteen ahkioon ja kahteen rinkkaan) meidän neljä henkinen porukkamme suuntasi tunturisuksensa kohti pohjoista. Ensimmäisen päivän illan tunteina liikuimme ensin kalottireittiä pitkin, mutta lopulta suunnistaen rajan yli Norjan puolen erämaahan. Leiriydyimme Sádgejávrin tienoille telttaan. Kasvillisuus (puut) olivat jääneet taakse kuin myös muut ihmiset. Jäljellä oli vain taivasta ja lunta, mitä kyllä riitti. Vessapoteron prototyypin kaivaukset ilmiantoivat lumen syvyyden: yli 2,5m! Eikä muuten ehtinyt sulaa pois reissun aikana.

Elämäni ensimmäinen yö erämaassa teltassa. Ei ollut helpoimmat mahdolliset olosuhteet aloittaa ko. harrastussa, joku voisi tuumia. Niinpä itse viluGissa koitti sinnikkäästi sukeltaa untuvavuoraukseni sisään. Kokonaisuutena hieno elämys tuo yö ja aurinko herättelikin meidät uuden päivän matkantekoon.

Seuraavan kolmen päivän sisällä sään vaihtelut olivat hurjat. Sitä ei ensin ymmärrä, kuinka keli pystyy muuttumaan hetkessä. Lähes helteisestä auringon paisteesta hirmuiseen tuuleen ja lopulta näkyvyyden katoamiseen. Sääukkoa oppi kunnolla kunnioittamaan vasta tuulen yltyessä hirmuiseksi puuttomassa tunturissa. Lunta sataa vaakatasossa ja tuuleen voi lähes nojata: ällistyttäviä hetkiä ensikertalaiselle.

Kyseiset kolme päivää kulkivat Norjasta tunturieden yli ja välistä Suomeen. Hiihdimme Pihtsusjärvelle ja Haltin huipun kautta itään. Suomen korkeuden valloitimme tuulimyrskyn jälkeisessä lumisateessa. Näkyvyys huonoimmillaan 30m (kalottireitin kepiltä kepille) ja hyvän takin hupun ominaisuudet olivat luksusta. Kiitos perhe Eskolalle laskettelulasien lainasta!

Pientä välikuolemaväsymystä oli porukassa jo kolmessa päivässä havaittavissa. (Kaksi yötä autiotuvan lämmössä taisivat olla elämääkin suurempi asia joukon ainoalle naiselle.) Eipä se ihme, nousua oli tullut Kilpisjärven ~500 metristä sinne 1328 metrisen tömpäreen päälle ja kuorma ollut kohtuullisen painava ruuan määrän ollessa vielä suuri. Kokonaisnousun kertymähän ei suinkaan ole yllä olevan metrihaitarin välissä, sillä Norjan puolelta keräämällä kerätyt nousumetrit tuntuivat vetojuhtien jaloissa (ja yllättävää kyllä vatsalihaksissa!).

Neljännen aurinkoisen hiihtopäivän iltana pääsimme viimein kaivamaan poikien niin paljon odottamaa lumiluola-projektia. Löysin itsestäni jotain ennennäkemätöntä: jostain ihmeestä kehitin ahtaanpaikankammo-tukehdun lumiluolaan-jään lumen alle-kompleksin. Liekö väsymys vai mikä, mutta täysi työ oli saada itsensä lopulta ryömimään onkaloa pitkin valmiiseen luolaan. Ja TADAA: en kuollut siihen paikkaan. Kaiken lisäksi se oli himputin hieno! Pojat olivat reilun kolmen tunnin aherruksella luoneet Nobelin arvoisen teoksen. (itse olin siirtynyt ensimmäisen puolen tunnin jälkeen vaativiin työnjohtotehtäviin kouluttamaan pikkumiehiä yläkoppani sisällä..) Edellisistä päivistä oppineena sain vilunväreetkin pysymään poissa ja nukuin luolassamme lähes reissu parhaat unet.

Onneksi aurinko paistoi seuraavanakin aamuna ja saimme pakkasyön (-15 astetta) kovettamat märät lumenkaivauskamat sulaneeksi. Ilmeisesti lumenalaisen yön kovettamalla porukalla oli kaiho tupaan yöksi: viidentenä päivänä liikkeellä olimme 11 tuntia Termisjärven autiotuvalle! Miten sen aina unohtaakaan, kuinka hienolta tuntuu väsymys, kun ei enää jaksa hiihtää metriä pidemmälle. Väsymyksen suuruudesta kertonee näkemäni viidakkokäärme kuningas BOA, jonka paikansin lumen seasta luikertelemasta.

Viimeinen päivä oli lyhyt huitaisu takaisin autolle. Tosin ensimmäistä kertaa kuuteen päivään tunnit tuntuivat pitkiltä tunneilta. Ajantaju oli tullut takaisin.

Hieno reissu rauhoittua ja unohtaa kaikki muu. Saldona 6 päivää ja 37 tuntia hiihtoa.

Kiitos Salmen veljeksille, Petterille ja matkanjohtaja Matille matkaseurasta. Kiitos Janne!

KAUDEN VAIHTAJAISET

Talvi 2008 on takana monine käänteineen. Muutama positiivinen hiutale näkyi, mutta talvi kaikkinensa meni kyllä miinuksen puolelle. Osasyitä löytyy, mutta tammikuinen autokolari tuhosi lopulta kisakauden täysin. Pettymys oli valtava. Sitä täytyikin sitten yksikseen käännellä pienessä mielessään kuukauden jos toisen ajan.
Täytyy katsoa valoon, vaikka koko kasvoja peittävän pleksin läpi. Joten talvea sen enempää nyt sorkkimatta, olenpahan taas henkisesti ehkä hitusen isompi.

Positiivisemmasta vinkkelistä täytynee talvea myös muistaa. Tulipahan kuormaan kohtuullinen treenitalvi. Pystyin treenaamaan lähes harjoittelukauden määriä, kun kilpailut olivat lääkärinmääräyksellä kiellettyjä. Ja siitä oli helppo jatkaa (nyt jo) kuluvalle harjoituskaudelle.

Kauden vaihtajaiset suksittiin käsivarren tunturiston hiljaisuudessa. Upea reissu, jota suosittelisin ihan jokaiselle. Haltin valloituksesta oma juttu ihan erillisenä seuraavaksi tuloillaan.

Tulevaa kautta odotan kovasti ja tulevaisuudelta tahdon enemmän. Usko omaan tekemiseen on kova. Vihdoin käsillä on sellaiset palikat, joilla uusi Noljakan tasavallan isoin kukkulakin rakentuisi.
Viimeisiä antibioottitabuja nielurisatulehdukseen nieleskellen ja neljän seinän sisällä stepaten odotan treenaamaan pääsemistä! Kuka kahlitsisi tuon herra motivaation vielä kaltereidensa taakse?

Kiitos vielä kaikille tukijoilleni kaudesta 2007-08! Ja ennen kaikkea sydämellinen kiitos teille, jotka seisotte rinnallani vielä vaikean vuoden jälkeenkin!

Kuoriutunut

Heip!

Tämän blogin syntyminen olkoon kunnianosoitus kaikille niille sukulaisilleni, ystävilleni ja jokaiselle, joka vähänkin on kokenut vääryyttä puutteellisen aikani ja yhteydenpitoni vuoksi!
-Kyllä minä teistä vieläkin välitän!

Mutta suurin Selitys, miksi kirjoittaisin yhtään mitään, on muiden kuin sukulaisten niskoilla.. Tuokoon tämä blogi tietoa urheilustani ja sen vaiheista niille, ketä se eniten kiinnostaa.


Missä milloinkin menen, mitä kulloinkin tekemässä, millaiset silloinkin mielessä.